Korusuunnittelija Liisa Vitalin syntymästä 100 vuotta: uusi mallisto tuotantoon

Vuonna 2018 tulee kuluneeksi 100 vuotta suomalaisen korusuunnittelija Liisa Vitalin syntymästä. Juhlavuoden kunniaksi julkaistaan ennennäkemätön Kehrä-mallisto. Vuonna 1987 haimasyöpään menehtyneen lahjakkaan korusuunnittelijan jäämistöstä on valikoitu tuotantoon korumallisto, joka ei ole aiemmin ollut myynnissä, kertoo Mia Laakkonen.

Design Liisa Vitalin koruja valmistetaan Suomessa edelleen Kultakeskus Oy:n puolesta ja moni muistaakin Liisa Vitalin korut niiden tunnusomaisista rei’istä, sekä luontoa kunnioittavista ja inspiroivista teemoista. Liisa Vitalin tunnetuimpiin koruihin kuuluvat mm. Leppäkerttu- ja Pitsi-mallistot, jotka hurmasivat ensimmäistä kertaa 1960- ja 70-lukujen taitteessa.

Tänä päivänä Design Liisa Vitalin edustuksesta vastaava Mia Laakkonen on mukana veljensä kanssa innoissaan tuomassa uuden korusarjan suomalaisille ja kansainvälisille markkinoille.

”Tällä hetkellä tuotannossa olevat, sekä uusi mallisto, ovat tyylikkään ajattomia. On innostavaa nähdä, että suomalainen korusuunnittelu tunnetaan maailmalla ja nyt uusi korusarja ovat 100-vuotisjuhlan myötä kaunis tribuutti liian aikaisin keskuudestamme poistuneelle suunnittelijalle”, Laakkonen sanoo.

Uuden malliston kuvat julkaistaan tammikuun aikana Kultakeskus.fi sivustolla.

100-vuotisjuhla alkaa tammikuussa ja huipentuu heinäkuussa tekstiileihin

Tammikuussa 2018 myyntiin tuleva Kehrä-mallisto jatkaa menestyksekkäiden korumallistojen sarjaa ja on tunnistettavissa luonnosta inspiroituneen suunnittelijan työksi. Niiden lisäksi heinäkuussa julkaistaan korusarjojen ohelle uudet tekstiilit, jotka valmistetaan Suomessa.

Uudet tekstiilit ja tuotteet, kuten kassit, sisustustyynyt ja verhokankaat paljastetaan ja julkaistaan heinäkuussa 2018 Somerolla Hovilan tilalla. Hovilan tilalla on lisäksi koko heinäkuun ajan nähtävissä esittely Liisa Vitalin tuotannosta ja hänen elämästään.

Biografia: Liisa Vitali

Anna Liisa Vitali (9.11.1918 – 9.11.1987) ennen korusuunnittelu-uraansa vaikutti Somerolla maanviljelijänä veljensä Väinön kanssa. Tilan alun perin vuonna 1920 ostanut isä Veikko Vitali siirsi tilan Liisan ja hänen veljensä Väinö Vitalin hallintaan myöhemmin. Liisa Vitali sai 1950-luvulla kimmokkeen korusuunnittelusta mm. Kaija Aarikan parissa työskennellessään, mm. puuhelmiä värjätessään.

Oman korusuunnittelija-uran vauhdikas tahti käynnistyi 1960-luvun loppupuoliskolla. Tällöin Liisa Vitali solmi sopimuksen hämeenlinnalaisen Kultakeskuksen kanssa omien korujen tuotannosta. Koruja myytiin myös Suomen ulkopuolella ja on sanottu, että mm. Britannian kuninkaallisista, kuningatar Elisabetin sisko, prinsessa Margaret omisti Liisa Vitalin koruja.

Leeni Tiirakarin kirjoittama, Design Liisa Vitalin nimeä kantava elämänkerta on julkaistu vuonna 2012 ja esittelee tärkeimmät korusarjat ja uniikkeja koruja.

Design Liisa Vitali: edustus kulkee edelleen perhepiirissä

Mia Laakkonen on veljensä Olli Mäkelän kanssa päätynyt osaksi Liisa Vitalin kulttuuriperintöä perhesidoksen kautta: Liisa Vitalin veli, Väinö Vitali on Mian ja Ollin äidin avopuoliso. Kuten Liisan ja Väinön tiiviissä sisarussuhteessa, Design Liisa Vitali kukoistaa edelleen siskon ja veljen yhteistoiminnan ansiosta tänä päivänä.


Löydä edullinen laina lainaaverkossa.fi ja Axolainan avulla

Axolaina vertaa puolestasi 2000 € – 60 000 € lainat

  • Et sitoudu mihinkään
  • Se ei maksa sinulle mitään
  • Saat parhaan tarjouksen
Klikkaa tästä ja pääset suoraan Axolainan lainatarjous-lomakkeeseen

Vastaa