Upcycling eli tavaroiden tuunaaminen on noussut viime vuosina uudeksi perustaidoiksi, ja ilmiö näkyy samaan aikaan kodeissa, kirpputoreilla ja pienyrittäjien työpajoissa. Upcyclingissa vanha esine tai materiaali muutetaan tarkoituksella aiempaa arvokkaammaksi, ja lopputulos voi olla käytännöllisempi, kestävämpi tai vain selvästi kiinnostavampi kuin lähtökohta. Ajatus sopii suoraan kiertotalouteen, jossa tuotteita pyritään pitämään käytössä mahdollisimman pitkään ja materiaalivirtoja ohjataan pois “osta–käytä–heitä” -mallista. EU:n kiertotalouslinjaukset painottavat erityisesti tuoteryhmiä, joissa kulutus ja jäte ovat suuria, ja tekstiilit, elektroniikka sekä huonekalut nousevat keskusteluun toistuvasti.

Keskustelu on muuttunut myös sävyltään, koska tuunaaminen ei ole enää vain askartelunurkka tai “tee se itse” -harrastus. Tuunaaminen alkaa olla pienimuotoinen kulutusvalinta, ja se on samalla tapa reagoida arjen hintapaineisiin ja kyllästymiseen kertakäyttöiseen estetiikkaan. Ilmiö saa lisää vauhtia siitä, että korjattavuus ja tuotetieto ovat nousemassa entistä näkyvämmiksi teemoiksi Euroopassa.

Miksi upcycling osuu juuri nyt hermoon

Upcyclingin ajankohtaisuus selittyy yllättävän monella yhtäaikaisella muutoksella, ja osa niistä tulee politiikasta, osa somesta ja osa suoraan ihmisten arjesta. Kuluttaja huomaa ensin oman kaappinsa, koska vaatteita kertyy helposti ja samalla osa niistä jää käyttämättä aivan pienistä syistä. Ratkaisu ei aina ole kierrätys, koska kierrätys tarkoittaa usein materiaalin “purkamista” ja uuden raaka-aineen kaltaista prosessia, kun taas tuunaaminen säilyttää materiaalin arvon ja nostaa sitä. Ajatus arvon nostamisesta on yksi tapa kuvata eroa tuunaamisen ja pelkän kierrätyksen välillä, ja siksi tuunaaminen tuntuu monesta myös palkitsevammalta.

Kiertotalouden perusajatus on tehdä taloudesta palauttavaa ja uudistavaa, ja silloin arvo syntyy nimenomaan siitä, että tuotteet kestävät, niitä korjataan ja niitä käytetään uudelleen. Samaan suuntaan viittaa myös suomalainen keskustelu, jossa kiertotalous nähdään sekä kilpailukykykysymyksenä että uusien taitojen ja työn lähteenä. Suomessa teema on ollut esillä pitkään, ja esimerkiksi Sitra on nostanut esiin kestävien ja korjattavien tuotteiden sekä jakamisen ja vuokraamisen roolia osana reilua kiertotaloutta.

Tuunaaminen on myös talousuutinen

Tuunaaminen näyttää pieneltä teolta, mutta se on yllättävän iso tarina, kun sitä katsoo talouden ja teollisuuden näkökulmasta. EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelma on korostanut sitä, että materiaalien käyttö ja tuotteiden elinkaari ovat keskeisiä kilpailukyvyn ja ympäristövaikutusten kannalta, ja siksi painopiste siirtyy vähitellen suunnitteluun, kestävyyteen ja korjattavuuteen. Yrityksille tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että materiaalit ja varaosat eivät ole enää vain kustannus, vaan ne ovat myös osa tuotteen tarinaa ja vastuullisuuslupausta. Kuluttajalle muutos näkyy siinä, että “pidä käytössä” alkaa saada enemmän tukea sekä sääntelystä että markkinoilta.

Korjaamisen ja korjattavuuden vahvistuminen tekee tuunaamisesta helpompaa myös siksi, että saatavuus ja läpinäkyvyys paranevat. EU:ssa on valmisteltu ja viety eteenpäin kuluttajankauppaan liittyviä korjaamista edistäviä linjauksia, ja komission “repair of goods” -kokonaisuus kuvaa suuntaa, jossa korjaamista ei haluta estää esimerkiksi sopimusehdoilla tai teknisillä ratkaisuilla. Kun korjaaminen on helpompaa, myös tuunaaminen on realistisempi vaihtoehto, koska moni tuunausprojekti alkaa korjauksesta ja päätyy lopulta uuteen ulkonäköön tai uuteen käyttötarkoitukseen.

Muoti, sisustus ja elektroniikka vetävät eri syistä

Tekstiileissä tuunaaminen on helppo ymmärtää, koska vaate on jo valmiiksi käyttöesine ja samalla identiteettikappale. Vanha farkku muuttuu laukuksi, kauluspaita muuttuu mekoksi ja villapaita saa uuden elämän, kun se huovutetaan ja leikataan uudelleen. Muodissa puhutaan paljon siitä, että tuunaaminen muuttaa poistomateriaalin arvokkaammaksi tuotteeksi, ja se ajatus on noussut myös isompien toimijoiden sanastoon. Samalla muodin tuunaaminen nostaa esiin käytännön ongelman, koska massamittakaava on vaikea, jos jokainen kappale on uniikki ja työn määrä on suuri.

Sisustuksessa tuunaaminen toimii usein vielä suoraviivaisemmin, koska huonekalu voi olla rakenteeltaan kunnossa ja sen ongelma on vain pinta. Maali, vaha, uudet vetimet ja pieni rakenteellinen muutos tekevät monesta “mummolan lipastosta” trendikkään, ja samalla ostotarve siirtyy kauemmas tulevaisuuteen. Huonekalujen kohdalla tuunaaminen kytkeytyy suoraan EU:n mainitsemiin korkean vaikutuksen tuoteryhmiin, koska huonekalut ovat materiaali-intensiivisiä ja niiden elinkaari voi olla pitkä, jos niitä huolletaan.

Elektroniikassa tuunaaminen on usein käytännössä kunnostamista, päivittämistä ja osien vaihtoa, ja siksi “right to repair” -keskustelu tuntuu monesta konkreettiselta. EU:ssa korjattavuus ja kestävyys ovat nousseet näkyviksi myös kuluttajainformaation tasolla, ja esimerkiksi älypuhelimille ja tableteille on tulossa EU-tasolla merkintöjä, joissa arvioidaan muun muassa korjattavuutta ja akun kestoa. Kun laitteiden tiedot ovat selkeämmin esillä ja varaosien saatavuus paranee, myös käytetyn laitteen ostaminen ja sen “tuunaaminen” omaan käyttöön alkaa tuntua vähemmän riskiltä.

Suomessa tuunaaminen osuu kiertotalousidentiteettiin

Suomessa tuunaaminen tuntuu luontevalta siksi, että kiertotaloudesta on puhuttu täällä sekä kansallisena tavoitteena että käytännön toimintana jo pitkään. Kiertotalouden tiekartta-ajattelu on ollut esillä jo 2010-luvulla, ja samaan aikaan koulutus, kokeilut ja yritysesimerkit ovat tehneet ilmiöstä tutumman myös niille, jotka eivät seuraa politiikkapapereita. Kiertotaloudessa korostuvat kestävät ja korjattavat tuotteet, jakaminen ja uudet liiketoimintamallit, ja tuunaaminen istuu tähän kuvaan kuin huomaamatta.

Tuunaamisessa on myös suomalaiselle kuluttajalle mukava käytännöllinen puoli, koska projekti voi olla pieni ja silti näkyvä. Tuunaus ei vaadi täydellistä työhuonetta, koska se voi olla yhden illan operaatio, ja lopputulos voi olla arjessa iso, jos esimerkiksi keittiöön syntyy toimiva säilytysratkaisu tai takki pelastuu käyttöön. Samalla tuunaus antaa mahdollisuuden opetella materiaaleja, ja se on yllättävän tehokas tapa oppia, miksi jokin rakenne kestää ja miksi jokin pinta ei kestä.

Vastuullisuus ei ole enää vain tunne, vaan myös tieto

Upcycling-innostus elää usein tunteen kautta, koska “pelastettu” tavara tuntuu hyvältä ja onnistuminen palkitsee heti. Tieto ja sääntely ovat silti tulossa rinnalle vauhdilla, ja se muuttaa keskustelua uutismaisemmaksi, koska mukana on aikatauluja, vaatimuksia ja markkinavaikutuksia. EU:n kestävän tuotepolitiikan ympärillä on puhuttu esimerkiksi siitä, miten tuotteiden elinkaaren pidentäminen vähentää materiaalien neitseellistä käyttöä ja miten tietyissä tuoteryhmissä korjattavuusvaatimukset tiukentuvat. Kuluttaja ei välttämättä seuraa pykäliä, mutta kuluttaja huomaa nopeasti, jos varaosat saa helpommin ja jos laite ei “lukitu” korjausta vastaan.

Myös yritysten näkökulma muuttuu, koska tuunaus ei ole enää pelkkä brändikikka, vaan se voi olla osa tuotteen jälkimarkkinaa ja asiakassuhdetta. Kun vanhasta syntyy uutta, yritykselle avautuu palveluja, huoltoa, myyntiä ja jopa takaisinostoja, ja samalla materiaalikustannuksen logiikka alkaa muuttua. EU-tasolla on korostettu sitä, että materiaalit muodostavat teollisuudessa merkittävän osan kustannuksista, ja siksi suljetun kierron mallit ovat myös kannattavuuskysymys, eivät vain ympäristöviestintää.

Tuunaaminen käytännössä toimii parhaiten, kun projekti on selkeä

Tuunausprojekti onnistuu useammin, kun tavoite on pieni ja rajattu, ja siksi monet aloittavat yhdestä esineestä ja yhdestä tekniikasta. Pieni projekti opettaa työjärjestyksen, ja työjärjestys on se kohta, jossa moni epäonnistuu, jos into menee suunnitelman edelle. Projekti kannattaa myös valita niin, että materiaalit ovat helposti käsiteltäviä, koska liian kova pinta tai liian ohut kangas voi tehdä koko työstä turhauttavaa. Aikataulu auttaa yllättävän paljon, koska liimat, maalit ja viimeistelyt tarvitsevat kuivumisen, ja kiire tekee lopputuloksesta helposti tahmean.

Tuunaamisen etu on myös se, että se skaalautuu arkeen, ja siksi siitä on tullut “normaali” puheenaihe. Ihminen voi tuunata siksi, että haluaa säästää, ja ihminen voi tuunata siksi, että haluaa uniikin, ja ihminen voi tuunata siksi, että haluaa opetella. Sama teko sopii monelle motiiville, ja se tekee ilmiöstä sitkeän, vaikka trendit vaihtuvat.

Nopeat ideat arkeen

• Tuuletus ja pesu muuttavat yllättävän usein “poistovaatteen” käyttövaatteeksi, ja pieni korjaus tekee loput.
• Huonekalussa pelkkä pintojen puhdistus, kevyt hionta ja uusi suoja-aine voivat tehdä lopputuloksesta uudenveroisen.
• Keittiössä lasipurkit muuttuvat säilytykseksi, ja etikettien vaihtaminen tekee kokonaisuudesta siistin.
• Farkuista saa kestävät paikkapalat, ja paikkaus voi olla tarkoituksella näkyvä yksityiskohta.
• Vanha lakana muuttuu siivousliinoiksi tai kangaskasseiksi, ja materiaali toimii usein paremmin kuin uusi halpatekstiili.
• Sähkölaitteissa huolto, akun vaihto tai kunnostus kannattaa selvittää ennen uuden ostamista, koska korjattavuus on paranemassa monissa tuoteryhmissä.