Naisen elämää määritteli 1700-luvulla hänen varallisuutensa ja asemansa sääty-yhteiskunnassa. Sääty-yhteiskunnassa pukeutuminen paitsi erotti myös yhdisti ihmiset siihen ryhmään, johon kukin kuului. Erottautumista omaksi ryhmäksi johdettiin lain määräysten ja eri säätyjen pukeutumista koskevien ylellisyysasetusten avulla.
– Vilkkaan satamakaupungin läheisyys ja kaupungin kauppiaiden ja laivanvarustajien eri puolille maailmaa ulottuva kaupankäynti tarjosi Kokkolan alueen talonpoikaisnaisille mahdollisuuden tulla tietoiseksi sekä muodista että omista mahdollisuuksistaan pukeutua sääty-yhteiskunnassa vallitsevan muodin mukaisiin vaatteisiin, väitöstutkija Seija Johnson kertoo.
Muotitietoisia talonpoikaisnaisia
Kokkolan pitäjän talonpoikaisnaisten varallisuus nousi vuosisadan loppuun tultaessa ja tuontikankaiden saanti helpottui. Tästä huolimatta naisten vaateomaisuus ja sen perukirjaan merkitty rahallinen arvo ei ollut suoraan verrannollinen tilan varallisuuteen.
– Kokkolan seudun talonpoikaisnaiset olivat vakavaraisia, mutta eivät erityisen varakkaita. Silti he hankkivat ostokankaita ja seurasivat vallitsevaa muotia. Myös vähävaraisella talonpoikaisnaisella saattoi olla huomattava vaateomaisuus, Johnson kertoo.
Talonpoikaisnaiset eivät voineet suoraan jäljitellä pukeutumisessaan porvarisnaisia, sillä se ei lainsäädäntöön liitettyjen ylellisyysasetusten vuoksi ollut mahdollista. Sen sijaan talonpoikaisnaiset pukeutuivat yhtenäiseen kaksiosaiseen röijypukuun, jota Johnson kutsuu kansanomaiseksi muotipuvuksi.
– Röijypuku oli materiaaliltaan ja väriltään yksilöllinen riippuen talonpoikaisnaisen käsityötaidoista ja taloudellisista mahdollisuuksista. Kokkolan kaupungin porvarisnaiset puolestaan pukeutuivat 1700-luvun muotipukuihin ja heidän vaatetuksensa oli ylellistä, Johnson kuvailee.
Ei vain paikallisia perinteitä
Johnson selvitti Kokkolan talonpoikaisnaisten elämää heidän perukirjoihin merkityn varallisuutensa ja sosiaalisen asemansa kautta. Kaikki perukirjat sisälsivät vaateluettelon. Tutkimus tuo esiin uutta tietoa talonpoikaisnaisten arkielämästä ja pukeutumisesta 1700-luvun jälkipuoliskolla.
– Valitsin tutkimukseeni mikrohistoriallisen näkökulman ja tutkimukseni keskiössä oli kirkkomaalari Johan Backmanin vaimo Maria Laiberg ja hänen poikkeuksellinen vaateluettelonsa, Johnson selventää.
Pohjoismaissa on viime vuosina tutkittu aktiivisesti alueita, joiden pukuperinne ei ole perustunut paikalliseen traditioon. Johnsonin tutkimus avaa uuden näkökulman Kokkolan pitäjän pukuhistoriaan. Se osoittaa, että myös Kokkolan pitäjä kuuluu näihin alueisiin, jossa paikallisen perinteiden sijaan eri aikakaudelle kuuluneet muotisuuntaukset ovat olleet hallitsevia myös talonpoikien pukeutumisessa.
FM Seija Johnsonin etnologian väitöskirjan ”I den folkliga modedräktens fotspår. Bondekvinnors välstånd, ställning och modemedvetenhet i Gamlakarleby socken 1740−1800 (Kansanomaisen muotipuvun jalanjäljissä. Talonpoikaisnaisten varallisuus ja asema Kokkolan pitäjässä 1740–1800)”
