Jaajo Linnonmaa ja Saarioinen lanseeraavat yhteisen vaatemalliston: oodi suomalaisten rakastamalle valmisruoalle

21. syyskuuta lanseerattava vaatemallisto on kunnianosoitus suomalaisten rakastamalle, Suomen ostetuimmalle valmisruoka-aterialle eli maksalaatikolle.

Radiojuontajana ja näyttelijänä tunnettu Jaajo Linnonmaa on tekemässä uuden aluevaltauksen. Hän on suunnitellut vaatemalliston, joka nostaa parrasvaloihin Saarioisten rakastetun maksalaatikon. Saarioisten kanssa yhteistyössä toteutettu unisex-mallisto koostuu mukavasta college-oloasusta, t-paidasta ja piposta. Malliston ilme on minimalistinen, ja siitä huokuu Linnonmaan rakkaus maksalaatikkoa kohtaan. Linnonmaa itse syö maksalaatikon aina rusinoilla.

“Saarioisten maksalaatikko on ollut mun elämässä ihan pikkupojasta saakka. Jos urheilijalle olympialaiset on se unelma, niin mulle mahdollisuus päästä suunnittelemaan maksalaatikkovaatemallisto on ollut unelma, josta en ole osannut unelmoida”, Jaajo Linnonmaa hehkuttaa malliston taustoja. 

“Jaajo on Suomen varmasti tunnetuin maksalaatikkofani. Lähdimme miettimään, mikä voisi olla suurin kunnianosoitus, jonka Jaajo voisi lempiruoallensa tehdä ­– sellainen, jonka voisi myös jakaa kaikkien muidenkin maksalaatikon ystävien kanssa. Siitä syntyi ajatus vaatemallistosta. Ja kun löysimme toteuttavaksi tahoksi suomalaisen ja vastuullisen Pure Wasten, olivat reseptin ainekset niin sanotusti kasassa”, kertoo markkinointipäällikkö Tiia Rita Saarioisilta.

Vaatemallistoa valmistetaan rajoitettu erä, ja tuotteita arvotaan 21. syyskuuta alkaen Saarioisten kampanjasivulla. Malliston tuotteet on valmistettu vastuullisesti kierrätysmateriaalista kotimaisen Pure Wasten kanssa. 

Perinteeksi muodostunutta maksalaatikkopäivää vietetään 10. lokakuuta 

Saarioinen on omistautunut valmistamaan suomalaisten lempiruokia, ja valmisruokien suunnannäyttäjä haluaakin vaalia suomalaisten rakastamia klassikoita. Tästä syystä Saarioinen on lanseerannut maksalaatikolle oman juhlapäivän, jota vietetään vuosittain 10. lokakuuta. Saarioinen on aikaisempina maksalaatikkopäivinä muun muassa vienyt maksalaatikkoa maisteltavaksi Ranskaan, Italiaan ja Skotlantiin maksalaatikkopäivän hengessä sekä etsinyt Suomen suurinta maksalaatikkofania.

Saarioisten maksalaatikkoa myydään vuosittain jopa yhdeksän miljoonaa rasiaa, mikä tekee siitä Suomen ostetuimman valmisruoka-aterian. Maksalaatikkoa on valmistettu Sahalahden tehtaalla jo vuodesta 1957, ja se valmistetaan edelleen alkuperäisen reseptin mukaan. Annoksia paistetaan tunnin verran 30 metriä pitkässä uunissa ja jokaisessa rasiassa on keskimäärin 21 rusinaa. Paistamisen jälkeen tuote jäähdytetään nopeasti, mikä takaa säilyvyyden. Mitään säilöntäaineita ei siis tarvita.


Löydä edullinen laina lainaaverkossa.fi ja Axolainan avulla

Axolaina vertaa puolestasi 2000 € – 60 000 € lainat

  • Et sitoudu mihinkään
  • Se ei maksa sinulle mitään
  • Saat parhaan tarjouksen
Klikkaa tästä ja pääset suoraan Axolainan lainatarjous-lomakkeeseen