Ankorstore aikoo villiinnyttää vähittäiskaupan

Pariisi 28.42022– ketjuihin kuulumattomia kauppiaita ja tuotemerkkejä yhdistävä Ankorstore jatkaa vähittäiskaupan uudistamista. Yhtiö on yhdessä maailmankuulun suunnittelutoimisto Pentagramin kanssa uudistanut identiteettinsä ja tiivistänyt tarkoituksensa kahteen sanaan: Rewild Retail – villiinnytetään vähittäiskauppa. 

Puitteet ketjuuntumattomien yrittäjien menestykselle

Ankorstoren perustajat tunnistivat jo vuonna 2019 tarpeen uudenlaiselle toimijalle, kun ketjuihin kuuluvat megaliikkeet ja verkkokauppajätit valtasivat alaa pienemmiltä toimijoilta. Yhtiö halusi luoda ketjuuntumattomille liikkeille puitteet, joiden avulla ne voisivat menestyä globaalissa kilpailussa.

Ankorstore on ensimmäinen B2B-markkinapaikka, jossa minimitilauksen arvo on vain 100 euroa ja maksuaikaakin myönnetään 60 päivää. Nyt yhtiö lanseeraa myös uuden palkinto-ohjelman, joka palkitsee yrittäjää volyymin sijaan sen mukaan, kuinka useaa eri brändiä hän ostaa.  

“Yleensä alennuksia tukkukaupassa annetaan volyymin mukaan, mutta me halusimme jälleen toimia eri tavalla. Meidän palkinto-ohjelmassamme yrittäjät hyötyvät siitä, kun he ostavat mahdollisimman monelta eri tuotemerkiltä. Uusien brändien löytäminen ja tuotevalikoiman monipuolisuus mahdollistavat itsenäisten kauppiaiden menestyksen kisassa jättejä vastaan”, Nicolas D’Audiffret, Ankorstoren perustaja ja toinen  toimitusjohtajista kertoo. 

Uusi tapa kertoa missiosta

Ankorstore perustettiin vuonna 2019, ja digitaalisesta B2B-markkinapaikasta on kehittynyt muutamassa vuodessa ekosysteemi, joka tuo tuotemerkit ja itsenäiset kauppiaat yhteen ja auttaa niitä kehittämään kilpailukykyään. Ankorstore on nyt toteuttanut brändiuudistuksen, joka kertoo yhtiön missiosta entistäkin osuvammin.  

“Viestiäksemme toimintamme uudistumisesta halusimme löytää uuden tavan kertoa missiostamme. Löysimme kaksi sanaa, jotka ruumiillistavat tarkoituksemme ja keitä olemme yhtiönä: Rewild Retail eli villiinnytetään vähittäiskauppa. Konsepti on yksinkertainen: haluamme palauttaa ekosysteemin rikkoutuneen tasapainon, jotta kaikki voisivat taas menestyä”, D’Audiffret tiivistää.

Keskusteltuamme useiden kauppiaiden kanssa, meille tuli selväksi, että he eivät tarvitse vain markkinapaikkaa, vaan myös globaalin ratkaisun. Jotkut kaipaavat apua liiketoimintamallinsa tai oikean lokaation miettimisessä,  kun taas toiset haluavat neuvoja talouden tai hankintojen suhteen. Olemmekin luoneet kokonaisratkaisun, jonka avulla voimme tukea kauppiaita aina liiketoimintamahdollisuuksien luomisesta räätälöityihin analytiikkaratkaisuihin myynnin tueksi”, selvittää Ankorstoren toinen perustajista ja toimitusjohtajista Nicolas Cohen. 

Uusi ilme 

“Ankorstore on uniikki toimija, ja siksi myös sen yleisöjen tulee ymmärtää, kuinka erilainen se on muihin B2B-markkinapaikkoihin nähden. Tämän saimme tiivistettyä ajatukseen: villiinnytetään vähittäiskauppa” Angus Hyland, Pentagram Desigin partneri kertoo. 

Ankorstoren uusi brändi-identiteetti sisältää muun muassa uudistetun piirretyn logon, symbolin ja väripaletin.

Suomalaisbrändit saaneet paljon uusia asiakkaita 

Suomalaisista brändeistä muun muassa korutuotemerkki Upcycle with Jing on saanut uusia jälleenmyyjiä Ankorstoren kautta.

Olen osallistunut lähes kaikkiin mahdollisiin kampanjoihin ja yhteistyö on tuottanut myyntiä ja uusia asiakkuuksia. Olen saanut jälleenmyyjiä esimerkiksi Irlannista ja Saksasta”, yrittäjä ja suunnittelija Jing Wang kertoo.

Suomalainen kodinbrändi Vilikkala valmistaa muun muassa kierrätysmuovipulloista istutussäkkeja ja design-laukkuja.

“Toiminnassamme on paljon syklisyyttä ja voimme tasoittaa sitä kasvattamalla jälleenmyyjäverkostoa ja tarjoamalla tuotteitamme myös ulkomailla. Valitsimme pääasialliseksi kumppaniksemme Ankorstoren, jonka kautta kaikki kivijalkamyymälät Suomessa ja ympäri Euroopan voivat hankkia tuotteitamme valikoimiinsa”, Vilikkala Traden Housen toinen perustajista Jari Toivonen sanoo ja jatkaa:

Saimme hyvin nopeasti ensimmäiset tilauksemme Euroopasta, ja nyt tuotteitamme on lähtenyt jo myyntiin muun muassa Iso-Britanniaan, Ranskaan ja Saksaan.”


Löydä edullinen laina lainaaverkossa.fi ja Axolainan avulla

Axolaina vertaa puolestasi 2000 € – 60 000 € lainat

  • Et sitoudu mihinkään
  • Se ei maksa sinulle mitään
  • Saat parhaan tarjouksen
Klikkaa tästä ja pääset suoraan Axolainan lainatarjous-lomakkeeseen

Vastaa