Kukkia 1800-luvulta Photowallin uudessa, Martin Bergströmin luomassa tapettimallistossa

Photowall tuo maaliskuussa markkinoille ensimmäisen Martin Bergströmin kanssa yhteistyössä suunnitellun tapettimalliston. Flora Hysterica -mallisto sisältää viisi tapettiaihetta, jotka kaikki ovat saaneet alkunsa Martin Bergströmin lukemattomia kasveja käsittävästä herbaariosta. 

Martin Bergström osasi jo kolmen vuoden iässä ulkoa Den Nordiska Floran -kasvioppaan, eikä mielenkiinto kasvikuntaa kohtaan ole hiipunut sen jälkeen. Vuosien saatossa kasviharrastus on synnyttänyt kuivattujen kasvien kokoelman, joka kasvaa edelleen. Kokoelmassa on noin tuhat kukkaa, joista vanhin on peräisin 1800-luvun alusta.

– Kukat ovat aina olleet toistuva teema luomistyössäni, minkä vuoksi onkin hauskaa, että kasvi-innostus on nyt johtanut Photowallin kanssa yhteistyössä suunniteltuun tapettimallistoon. Parisataa vuotta sitten poimittu kukkanen on edelleen tallessa paperiarkkien välissä aikakapselin tavoin. Tämä tapettimallisto ikään kuin antaa tälle pienelle kukalle mahdollisuuden uuteen kukoistukseen, jolloin kerran aloitettu aikajana jatkuu nykypäivänä, Martin Bergström sanoo.

Flora Hysterica -mallisto luotiin siten, että tarkoin valikoidut kukat skannattiin mikrotekniikan avulla, jolloin niiden kaikki yksityiskohdat saatiin jäljennettyä tapettikuvioksi. Sen jälkeen skannattuihin kuviin lisättiin värikkäitä taustoja ja lopuksi ne kehitettiin sekoitustekniikoiden ja värikerrosten avulla toivotun struktuurin ja värinyanssin saamiseksi. Yhdessä tapettikuviossa voi olla jopa 20 värikerrosta.

Martin Bergström on lisännyt kukat luonnollisella tavalla tapettiaiheisiin dramaturgisella ilmeellä höystettynä, mikä tekee Flora Hysterica -malliston tapeteista taiteellisia ja kodin kaikkiin huoneisiin sopivia.

– Mallistossa on ilmavuutta, mikä yhdessä Photowallin joustavan painotekniikan kanssa mahdollistaa eri kuviomittojen yhdistelemisen huoneen kaikkia seiniä varten. Haluan antaa sisustajille mahdollisuuden luoda oman pienen maailmansa – koristeellisen tilan, jossa voi pohdiskella ja haaveilla, Martin Bergström sanoo.

– Kun tapasin Martin Bergströmin vuosi sitten ja hän kertoi herbaariostaan, tuntui täysin luonnolliselta alkaa suunnitella yhdessä näitä omaperäisiä tapetteja. Se tuntui mahdollisuudelta ja joltakin, mikä meidän oli vain pakko tehdä. Martin on uskomattoman luova. Tapettien suunnittelu hänen kanssaan on ollut hauskaa ja innostavaa, kertoo Amber Johnson, Photowallin tuote- ja designvastaava.

Flora Hysterica – tapettimallistoa myy Photowall yksinoikeudella. Sisustuskuvat on stailannut Martin Bergström ja valokuvannut Thomas Klementsson.

 

Tietoa Martin Bergström 

Martin Bergströmin universumi on satumaailma, jossa kaunis voi olla vaarallista ja ruma kätkeä sisäänsä odottamatonta kauneutta. Hänellä on tekstiilitaiteessa monia ilmaisukanavia: muoti, kuvitus, lavastus ja pukusuunnittelu. Ilmenemismuodosta riippumatta hänen töissään tärkeintä on tarinointi: ne kertovat taianomaisia satuja, joissa luonto toimii lumottuna pelikenttänä.

Photowall on nykyisin Pohjoismaiden johtava valokuvatapettiyritys, ja se tarjoaa laajan valikoiman mittojen mukaan toimitettavia seinäkoristeita: valokuvatapetteja, designtapetteja ja canvas-tauluja. Kaikki tuotteet valmistetaan Tukholman ulkopuolella Skarpnäckissä sijaitsevassa tehtaassa ja lähetetään sieltä kaikkialle maailmaan. Photowall rakastaa designia ja laatua ja etsii jatkuvasti uusia jännittäviä designyhteistyökumppaneita.


Löydä edullinen laina lainaaverkossa.fi ja Axolainan avulla

Axolaina vertaa puolestasi 2000 € – 60 000 € lainat

  • Et sitoudu mihinkään
  • Se ei maksa sinulle mitään
  • Saat parhaan tarjouksen
Klikkaa tästä ja pääset suoraan Axolainan lainatarjous-lomakkeeseen