I love me esittelee kauneuden ilmiöt

Luontotrendi tulee tällä hetkellä voimakkaasti esiin kaikkialla, eikä kosmetiikka ole poikkeus. I love me -messuilla luonnonkosmetiikkaa on esillä runsaammin kuin koskaan, ja myös ohjelmissa puhutaan kokonaisvaltaisesta ihonhoidosta ja luonnonkosmetiikan tuotteista. Lisäksi messuilla nousevat esiin syksyn kauneustrendit sekä ihonhoidon tulevaisuuden näkymät. I love me järjestetään 19. – 21.10.2018 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtuman ohjelmaan voi tutustua nettisivuilla www.iloveme.fi.

I love me -messujen ohjelmissa ihon hyvinvoinnin perustana korostetaan elämäntapoja ja itselle sopivia tuotteita. Hehkuvan lookin voi viimeistellä syksyn trendien mukaisella kosmetiikalla, korealaisella ihonhoitorutiinilla, tyylikkäällä kampauksella – tai vaikkapa hymyllä.

Hyvinvoinnista kauneutta

Ihon ja kauneuden hoitaminen on kokonaisvaltaista hyvinvoinnista huolehtimista. Hyvä olo näkyy iholla ja säteilee kasvoista, kun taas stressi laukaisee monia iho-ongelmia.

–          Iho-ongelmien syyt ovat aina sisäisiä. Taustalla on yleensä huonokuntoinen suolisto ja hiljainen tulehdus kehossa, jotka pitää hoitaa kuntoon ruokavaliolla. Lisäksi hermoston rentouttamisella on suuri rooli hoidossa. Hyviä metodeja siihen ovat meditaatio, hengitysharjoitukset ja restoratiivinen yin jooga. Ulkoisella ihonhoidolla on myös iso merkitys. Luonnolliset raaka-aineet hoitavat ihoa aidosti, tukevat ihon bakteerikantaa ja auttavat ihon ekosysteemiä toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla, kertoo kosmetologi ja kokonaisvaltaisen ihonhoidon asiantuntija Katja Kokko.

Luonnonkosmetiikka tarjoaa ympäristöstä ja lisäaineista tietoiselle kuluttajalle jatkuvasti lisää vaihtoehtoja ihonhoitoon. I love me -messujen luonnonkosmetiikan alue on suurempi kuin koskaan, ja tarjolla on luonnonmukaisesti valmistettuja meikkejä sekä hoitotuotteita hiuksille ja iholle. Ohjelmissa kuullaan luonnonkosmetiikkamaailman viimeiset kuulumiset maailmalta, pohditaan ihotyypin tunnistamista ja itselle sopivien tuotteiden valintaa sekä ihastellaan, miten syksyn trendikkäin meikki syntyy luonnonkosmetiikan tuotteilla.

–          Käsitys siitä, että luonnonkosmetiikalla saisi vain luonnollisen meikin, on passé. Nyt on hyvä aika vuodesta hyödyntää värejä niin pukeutumisessa kuin meikissäkin. Syksy on tummien ja täyteläisten värien aikaa, joten miksi ei käyttäisi burgundinpunaista huulten lisäksi myös luomilla. Iho saa olla kuulas ja kasteinen – jopa kostean näköinen. Raikas pakkasenpurema -look poskilla on myös ihanasti in, hehkuttaa Khira Derraqi luonnonkosmetiikkatalo Jolie Naturasta.

Miltä näyttää ihonhoidon tulevaisuus?

I love me -messujen ohjelmissa esitellään syksyn ja ensi kevään kiinnostavimmat hiustrendit sekä värjäämisen että hiusmuotoilun näkökulmasta. Meikkitaiteilijat Mariela Sarkima ja Ida Ekman opastavat upean juhlameikin ja halloween-meikin niksit, ja lisäksi messuilla paljastetaan, millainen on huipputrendikäs korealainen ihonhoitorutiini, joka koostuu kaikkiaan kymmenestä eri vaiheesta.

Teknologia tekee tuloaan ihonhoitoon, ja uusinta uutta ovat kotikäyttöön soveltuvat ihonhoitolaitteet. Messuilla oppii, miten teknologiaa hyödynnetään kotona turvallisesti ja tehokkaasti.

–          Ihon hoitaminen kotona nousee aivan uudelle tasolle – tarjolla on laitteita, jotka mahdollistavat ammattitason hoidon vaivattomasti ja turvallisesti kotona. Uusien älyihonhoitolaitteiden avulla voi kotihoidossa hyödyntää muun muassa tehokasta LED-valoterapiaa, kylmä- ja lämpöterapiaa sekä ihon kunnon analysointiin kehitettyä työkalua. Huipputeknologia ihonhoitolaitteissa tehostaa kotihoitoa merkittävästi tuoden näkyviä tuloksia, eikä laitteiden käyttö ole monimutkaista tai aikaa vievää, arvioi Suomen avainasiakaspäällikkö Virpi Huupponen Foreolta.

I love me on tyylin, hyvän olon ja itsestä huolehtimisen tapahtumakokonaisuus, joka järjestetään 19.–21.10.2018 Messukeskuksessa Helsingissä.


Löydä edullinen laina lainaaverkossa.fi ja Axolainan avulla

Axolaina vertaa puolestasi 2000 € – 60 000 € lainat

  • Et sitoudu mihinkään
  • Se ei maksa sinulle mitään
  • Saat parhaan tarjouksen
Klikkaa tästä ja pääset suoraan Axolainan lainatarjous-lomakkeeseen