Vuonna 2018 syödään omaa hyvinvointia tukevaa ruokaa ja naposteluhyönteisiä

Vuosi sitten tehdyssä K:n Ruokailmiöt 2017 –tutkimuksessa näkynyt kasvisten ja uusien kasviproteiinien käytön lisääminen pysyi kasvussa vuonna 2017. Nyhtökauran ja muiden vastaavien kasviproteiinien myynninkehitys on ollut huikeaa: vuoden 2017 aikana kasvua on ollut jopa 159 prosenttia. Syksyn aikana kehitys on kuitenkin alkanut tasaantua ja ensi vuosi kertoo, mihin tasolle näiden tuotteiden kysyntä vakiintuu.

Gluteenittomien, vegaanisten ja kasvipohjaistenvaihtoehtojen tarjonta on vuoden aikana kasvanut useissa tuoteryhmissä. Myös kauran kasvua ennustettiin useissa tuoteryhmissä, esimerkiksi kasvipohjaisista juomista voimakkaimmin kasvussa ovat olleet juuri kaurapohjaiset juomat.

”Kasvisten ohella moni vaihtaa punaisen lihan entistä useammin kalaan. Tuoreen kalan myynti on tänä vuonna kasvanut K-ruokakaupoissa seitsemän prosenttia.Lohi on edelleen myydyin kala, mutta ostoskoriin päätyy entistä useammin myös muu kalalaji. Esimerkiksi savustamisen trendi lisäsi kesällä kokonaisten luonnonkalojen käyttöä”, kertoo tuoretuotteiden osto- ja myyntijohtaja Harri Hovi.

Vuosi sitten tehdyssä tutkimuksessa yli puolet suomalaisista, 51 prosenttia, ennusti ostavansa vuonna 2017 enemmän marjoja. Suuri osa aikoi myös ostaa vielä nykyistä enemmän bataattia (42 %) ja avokadoa (34 %). Kaikissa näissä tuoteryhmissä ennuste on toteutunut: marjojen myynninkehitys on ollut 27 prosenttia, bataattia myytiin alkuvuoden sesongissa 16 prosenttia edellisvuotta enemmän. Avokadon myynti on kasvanut edelleen, 16 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, vaikkakin sen osalta kehitys ei ole ollut tänä vuonna yhtä voimakasta kuin esimerkiksi vuonna 2016.

”Marjat ja valmiiksi pilkotut hedelmät annosrasioissa on trendi, joka on Euroopassa ollut jo pitkään nähtävissä. Ensi vuonna se voisi olla vihdoin rantautumassa Suomeen, kun helposti mukaan otettavien ja terveellisten välipalojenkin suosio on samanaikaisesti kasvussa”, kertoo hedelmistä ja vihanneksista vastaava osto- ja myyntijohtaja Kenneth Forsman.

 

https://www.kesko.fi/media/uutiset-ja-tiedotteet/uutiset/2017/trendikatsaus-vuonna-2018-syodaan-omaa-hyvinvointia-tukevaa-ruokaa-ja-naposteluhyonteisia/


Löydä edullinen laina lainaaverkossa.fi ja Axolainan avulla

Axolaina vertaa puolestasi 2000 € – 60 000 € lainat

  • Et sitoudu mihinkään
  • Se ei maksa sinulle mitään
  • Saat parhaan tarjouksen
Klikkaa tästä ja pääset suoraan Axolainan lainatarjous-lomakkeeseen

Vastaa